Täyteys

Kristuksen pelastavan voiman kuvaamiseen sopii erityisen hyvin sana täyteys: Kristus on saanut kaiken vallan taivaassa ja maan päällä, ja täyteys tuo mieleen täydellisyyden yltäkylläisyydessä. Taustalla oleva kreikkalainen substantiivi (pleroma) on kuitenkin merkitykseltään paljon moninaisempi: alkuaan se tarkoitti joko tilan täyttävää sisältöä, merta tai maata (Ps. 24:1; vrt. 1. Kor. 10:26), tai jotakin täydentävää (Matt. 9:16; Mark. 2:21; Kol. 1:24). Se voi merkitä myös säiliötä tai kokonaisuutta (Room. 11:12), yltäkylläisyyttä (Room. 15:29) tai täyttymystä (Room. 13:10).

1. Aikojen täyteys.. Samoin kuin Elisabetille (Luuk. 1:57) ja Marialle (Luuk. 2:6) täyttyvät päivät, jolloin heidän on määrä synnyttää, myös maan ajat ovat ”täyttyneet” (Mark. 1:15), ja voidaan puhua messiaanisten ja eskatologisten aikojen täyteydestä (Gal. 4:4; Ef. 1:10). Tämä viimein täydeksi tullut määrä, joka tuo mieleen täytetyn astian sisällön, ei vastaa ihmisten saavuttamaa kypsyyttä tai täydellisyyttä, vaan Jumalan määräämää aikaa. Silloin Jeesus ”täyttää”, ”toteuttaa” profetiat.

2. Kristuksessa asuva täyteys.. Jumala näki hyväksi antaa koko Täyteyden asua ylösnousseessa Kristuksessa (Kol. 1:19). Tälle ilmaukselle on useita tulkintoja; niistä on syytä mainita kaksi. Ensimmäisen, staattisemman tulkinnan mukaan ”pleroma” olisi Jumalan läsnäolon täyttämä maailmankaikkeus. Siinä tapauksessa Paavaliin olisivat vaikuttaneet sekä kansanomaisesti levinnyt stoalaisuus että viisauskirjallisuuden ympäristö; Viisaushan ”täyttää maailmankaikkeuden ja yhdistää kaiken” (Viis. 1:7). Toisen, dynaamisemman tulkinnan mukaan Paavali heijastaisi muita viisauskirjallisuuden kuvia: Viisaus virtaa suurimpien jokien vesien tavoin yli äyräidensä, tulvii ja leviää. Merta avarampana ja syvyyttä suurempana se täyttää viisaan, joka ensin on vain yksinkertainen kanava mutta muuttuu itse joeksi ja mereksi (Sir. 24:25–31; vrt. Sananl. 8:12 ff.). Jumala on myös asettanut Viisauden asumaan Israelissa (Sir. 24:8–12). Juuri Kristuksessa, jossa asuu koko Täyteys (Kol. 1:19; Kol. 2:9), ovat kätkössä kaikki Viisauden aarteet (Kol. 2:3). Näillä aarteilla ei ole mitään tekemistä kasattujen ja ahneesti säilytettyjen rikkauksien kanssa, vaan elävien vesien tavoin ne virtaavat esiin: ne ovat elämän täyteyttä, joka asettuu vastakohdaksi kuoleman tyhjyydelle (Fil. 2:7), ja ylenpalttista pelastavaa voimaa, joka kumpuaa kaikkia nimiä korkeammasta Nimestä (Fil. 2:9). Tämä ylenpalttisuus näkyy kaikkialla Paavalin kirjeissä, erityisesti lyyrisimmissä jaksoissa, kuten (Room. 5:15–21; Room. 8:31–39; Room. 11:33–36; Fil. 2:8 ff.); se tulee erityisen selvästi esiin efesolaiskirjeen hymnissä, jossa ehtymätön tyyli pyrkii ilmaisemaan sen runsaan armon rikkauden, jolla Jumala on täyttänyt meidät rakkaassa Pojassaan.

3. Kirkko, Kristuksen täyteys.. Kristuksessa, joka on täydellisesti täynnä Jumalan kaikkivaltaa (Kol. 1:19; Kol. 2:9), uskovat pääsevät osallisiksi hänen täyteydestään (Kol. 2:10; Ef. 3:19). Kristuksen kirkastetussa ruumiissa asuva iankaikkinen elämä ja ylenpalttinen pyhitys (Kol. 2:9) välittyvät Kirkolle, josta tulee hänen ruumiinsa. Siksi Kirkkoa voidaan jo nyt kutsua Kristuksen täyteydeksi (Ef. 1:23). Nimityksiä Ruumis ja Täyteys ei sovelleta maailmankaikkeuteen vaan ainoastaan Kirkkoon. Kirkon on kuitenkin vielä kasvettava saavuttaakseen Kristuksen täyteyden mitan (Ef. 4:13). Tämä kasvu tapahtuu sekä syvyyssuunnassa (vrt. Ef. 4:14 ff.) että laajuudessa. Kirkon on määrä levitä koko luomakuntaan, joka huokailee odottaessaan (vrt. Room. 8:19–23), kootakseen kaiken yhteen ja pelastaakseen kaiken: näin Kristus täyttää vähitellen sen kautta maailmankaikkeuden täyteydellään (Ef. 1:20 ff.; Ef. 4:10).

Pyhä Johannes esittää prologissaan tämän opin yksinkertaisemmin: kirkkaudessaan ainokainen Poika, joka on ”täynnä armoa ja totuutta” (Joh. 1:14), vuodattaa ihmisten ylle Jumalan hyväntahtoisuuden ehtymättömän runsauden. ”Niin, Kristuksen täyteydestä me kaikki olemme saaneet” (Joh. 1:16).