Leipä

1. Arkielämässä,. tilannetta kuvataan niin, että kaikki liittyy leipään. Joka kärsii ja jonka Jumala näyttää hylänneen, syö ”kyynelten” tai ”tuhkan” leipää (Ps. 42:4; Ps. 80:6; Ps. 102:10; Jes. 30:20); iloitseva syö sitä iloiten (Saarn. 9:7). Syntisestä sanotaan, että hän syö jumalattomuuden tai pahuuden leipää (Sananl. 4:17), ja laiskasta, että hän syö joutilaisuuden leipää (Sananl. 31:27). Leipä ei kuitenkaan ole vain elannon lähde: se on tarkoitettu jaettavaksi. Jokainen ateria edellyttää kokoontumista ja myös kommuuniota. Se, että syö säännöllisesti leipää jonkun kanssa, merkitsee, että on hänen ystävänsä, lähes hänen läheisensä (Ps. 41:10 = Joh. 13:18). Vieraanvaraisuuden velvollisuus on pyhä: se tekee jokaisen leivästä ohikulkijan leivän, jonka Jumala on lähettänyt (1. Moos. 18:5; Luuk. 11:5, 11). Varsinkin pakkosiirtolaisuudesta lähtien on korostettu, että leipä on jaettava nälkäisen kanssa: juutalainen hurskaus näkee tässä parhaan tavan ilmaista veljellistä rakkautta (Sananl. 22:9; Hes. 18:7, 16; Job 31:17; Jes. 58:7; Tob. 4:16). Kun Paavali kehottaa korinttilaisia keräämään avustusta ”pyhien” hyväksi, hän muistuttaa, että jokainen lahja tulee Jumalalta, alkaen leivästä (2. Kor. 9:10). Kristillisessä Kirkossa ”leivän murtaminen” tarkoittaa lopulta eukaristista riittiä, jossa leipä murretaan kaikkien hyväksi: Herran Ruumis tulee itse Kirkon ykseyden lähteeksi (Ap. t. 2:42; 1. Kor. 10:17).

2. Leipä, Jumalan lahja.. Jumala, luotuaan ihmisen (1. Moos. 1:29) ja uudelleen vedenpaisumuksen jälkeen (1. Moos. 9:3), ilmoittaa hänelle, mitä hän voi syödä; syntinen ihminen hankkii välttämättömän vain raskaan työn hinnalla: ”Sinä syöt leipäsi otsasi hiessä” (1. Moos. 3:19). Tästä lähtien viljan runsaus tai niukkuus saa merkin arvon: runsaus on Jumalan siunaus (Ps. 37:25; 132:15; Sananl. 12:11), ja niukkuus synnin rangaistus (Jer. 5:17; Hes. 4:16; Valit. 1:11; 2:12). Ihmisen on siis nöyrästi pyydettävä leipäänsä Jumalalta ja odotettava sitä luottavaisena. Tässä suhteessa kertomukset leipien moninkertaistamisesta ovat merkittäviä. Elisan tekemä ihme (2. Kun. 4:42 ff.) ilmaisee hyvin Jumalan lahjan yltäkylläisyyden: ”Syödään, ja jää ylikin.” Nöyrä luottamus on myös evankeliumikertomusten ensimmäinen opetus. Ne lainaavat psalmista (Ps. 78:25) ilmaisun: ”Kaikki söivät ja tulivat ravituiksi” (Matt. 14:20 rinnakk.; Matt. 15:37 rinnakk.; vrt. Joh. 6:12), ja niissä muistutetaan väkevien leivästä: ”Jumala ravitsi kansansa erämaassa.” Samassa ajatusyhteydessä Jeesus kehotti opetuslapsiaan pyytämään ”jokapäiväistä leipää” (Matt. 6:11), niin kuin lapset, jotka luottavaisina odottavat kaiken taivaalliselta Isältään (vrt. Matt. 6:25 rinnakk.).

Leipä on viimein eskatologisen ajan ylin lahja, sekä jokaiselle erikseen (Jes. 30:23) että valituille luvatussa messiaanisessa juhlassa (Jer. 31:12). Jeesuksen ateriat omiensa kanssa ennakoivat näin eskatologista juhla-ateriaa (Matt. 11:19 rinnakk.), ennen kaikkea eukaristista ateriaa, jossa Kristuksen opetuslapsilleen antama leipä on hänen ruumiinsa, todellinen Jumalan lahja (Luuk. 22:19).

1. Pappislainsäädäntö. antaa suuren merkityksen uhrileiville, jotka asetetaan temppeliin pöydälle juomauhreihin tarkoitettujen astioiden kanssa (1. Kun. 7:48; 2. Aikak. 13:11; vrt. 2. Moos. 25:23–30). Niiden alkuperä näyttää vanhalta (1. Sam. 21:5 ff.). Ehkä tämä heijastaa vanhaa uskonnollista käsitystä, jonka mukaan jumaluudelle tarjottiin ”ravintoa”. Israelille, jonka Jumala torjuu kaiken ravinnon (Tuom. 13:16), näistä leivistä tulee Jumalan ja hänen uskollistensa välisen kommuunion symboli: papit syövät ne (3. Moos. 24:5–9).

2. Ensihedelmien leipä. kuului viikkojuhlaan tuotavaan uhrilahjaan (3. Moos. 23:17). Ilmaus ”esittävänä eleenä” osoittaa, että leipä merkitsee Jumalan lahjan tunnustamista, kuten kaikessa ensihedelmien liturgiassa (vrt. 2. Moos. 23:16, 19). Se kuuluu luonnollisesti papille, joka edustaa Jumalaa (3. Moos. 23:20; vrt. Hes. 44:30; 4. Moos. 18:13). Myös kiitollisuus innoittaa kuningaspappi Melkisedekin Luoja-Jumalalle antamaa leivän ja viinin uhrilahjaa (1. Moos. 14:18 ff.).

3. Vanhimmista lakikokoelmista lähtien,. happamattomat leivät liittyvät uhreihin (2. Moos. 23:18; 34:25) ja muodostavat Israelin ravinnon kevätjuhlan aikana (2. Moos. 23:15; 34:18). Hapatetta ei saanut käyttää jumalanpalvelusuhreissa (3. Moos. 2:11); ehkä siinä nähtiin turmeluksen symboli. Joka tapauksessa, kun happamattoman leivän maatalousjuhla yhdistettiin pääsiäisen uhraamiseen, happamattoman leivän käyttö yhdistettiin Egyptistä lähtöön: sen tuli muistuttaa kiireisestä lähdöstä, joka oli estänyt taikinan kohoamisen (2. Moos. 12:8, 11, 39). Ehkä riitin alkuperänä on yksinkertaisesti paimentolaiselämän tapa, joka jäi pois Kanaanin asettuneessa elämässä. Myöhemmin siihen liitettiin uudistumisen ajatus: vanhan hapatteen on kadottava (1. Kor. 5:7). Paavali käyttää tätä kuvaa uudelleen vakuuttaakseen kastetut elämään uusina ihmisinä (1. Kor. 5:7, 8). Leivän käyttö jumalanpalveluksessa saa täyttymyksensä eukaristiassa: moninkertaistettuaan leivät liturgisin elein (Matt. 14:19 rinnakk.) Jeesus käskee viimeisellä aterialla toistaa teon, jossa hän teki leivästä uhratun ruumiinsa ja uskovien ykseyden sakramentin (1. Kor. 10:16–22; 11:23–26).