Abel

1. Abel, vanhurskas. Kertomus Kainista ja Abelista aloittaa kärsivän vanhurskaan teeman. Kertoja sijoittaa sen jo ensimmäiseen sukupolveen, joten sillä on esimerkin arvo: se tuo konkreettisesti esiin yhden ihmisen osan yleisistä piirteistä kaikkina historian aikoina. Ihmisveljesten välinen piilevä vastakkaisuus, vaikka he ovat syntyneet samasta alkuperästä (Ap. t. 17:26), johtaa veljesriitoihin. Toisin kuin Kainin uhri, Abelin uhri on Jumalalle otollinen (1. Moos. 4:4–5). Tämä ei johdu niinkään uhrilahjan laadusta kuin uhraajan sisäisestä asenteesta. Hylätyn jumalattoman vastakohtana Abel edustaa vanhurskasta, johon Jumala mielistyy. Mutta jumalaton vaanii vanhurskasta surmatakseen hänet (Ps. 10:9–11). Tämä on yleinen laki, ja vanhurskaiden veri, jota on vuodatettu aikojen alusta asti, huutaa maasta Jumalan puoleen ja vaatii oikeutta (1. Moos. 4:10).

2. Jeesuksen esikuva. Tämän kovan maailman laki saa korkeimman toteutumansa Jeesuksessa. Hänet, Pyhän ja Vanhurskaan (Ap. t. 3:14), surmauttavat hänen omat uskonveljensä. Se on rikoksista suurin! Niinpä ”kaikki vanhurskaiden veri, joka on vuodatettu vanhurskaan Abelin verestä Sakarjan vereen asti, hänen, joka murhattiin pyhäkön ja alttarin välissä”, lankeaa tämän murhaavan sukupolven päälle (Matt. 23:35–36). Tämä synkkä näköala ei koske ainoastaan juutalaisten johtajia, jotka olivat vastuussa Jeesuksen kuolemasta; se ulottuu koko maailmaan, sillä kaikkialla surmataan viattomia, ja heidän vuodatettu verensä vaatii veren kostoa (Ilm. 16:6; 18:24). Tätä kostoa huutavaa ääntä vastaan on kuitenkin toinen veri, joka puhuu voimallisemmin kuin Abelin veri: Jeesuksen puhdistava veri (Hepr. 12:24). Se kutsuu Jumalaa antamaan anteeksi: ”Isä, anna heille anteeksi. He eivät tiedä, mitä tekevät.” (Luuk. 23:34) Vanhurskaan Abelin murhan synnyttämä tilanne on siis kääntynyt Jeesuksessa, joka on kärsivä Vanhurskas sanan täydessä merkityksessä. Toisin kuin Kain, joka edustaa meille rakkauden dramaattista puuttumista ihmissydämestä (1. Joh. 3:12), Abel pysyy sisäisen oikeamielisyyden esikuvana, sen uskon esikuvana, joka johtaa vanhurskauteen. Siksi hän kuolleenakin yhä puhuu (Hepr. 11:4).